KUINKA AUKAISTA GRANAATTIOMENA?


Ah. Taas on alkanut ihana granaattiomenakausi. Loka-marraskuun vaihde on tätä ihanaa aikaa, jolloin pitää myös ottaa kaikki ilo irti näistä hedelmistä. Siemenet maistuvat niin puurossa kuin jogurtissa sekä aivan sellaisenaan. Granaattiomena sopii myös pienen happamuutensa ansiosta monia leivonnaisia raikastamaan. 

Itse olen löytänyt granaattiomenat erittäin toimivaksi välipalaksi ja nyt on aika ostaa niitä myös säilöntään. Jotta saat valittua kaupassa mahdollisimman hyvän granaattiomenan, punnitse niitä käsissäsi valintavaiheessa. Mitä painavampi hedelmä on, sitä enemmän sen sisällä on syötäviä siemeniä. Itse ostin tulevaksi vuodeksi useamman kappaleen ja säilön ne pakkaseen (pitää ehkä tehdä toinenkin kierros heviosastolle)


Mutta miten aukaista tämä hedelmä saamatta keittiötä siihen kuntoon, kuin siellä olisi tapahtunut murha? Mehukas granaattiomena tirskuaa mehevänpunaista mehua kaikkialle sitä käsitellessä. Onneksi tähänkin on ratkaisu, minkä löysin hedelmään ihastuessani. 

Näin siis aukaiset granaattiomenan räjäyttämättä keittiötä:


1. Täytä iso kulho kädenlämpöisellä vedellä (et halua palelluttaa sormiasi).


2. Leikkaa terävällä veitsellä hedelmän kuoreen ristimäiset viillot, niin että se jakautuu neljään osaan.


3. Laita hedelmä vesikulhoon ja revi se neljään osaan.


4. Ala kaivaa sormilla (siemeniä silti tuhoamatta) siemenet ulos kuoresta. Kerää valkoinen "roska" erilliseen kulhoon niin hyvin kuin saat.


5. Valuta vesi pois lävikön kautta. Kerää vielä mahdolliset roskat pois saaliista.


6. Säilö lasipurnukkaan tai pakasterasiaan siemenet ja nauti sen hetken tullen.


Herkullisia hetkiä!

Kommentit

Suositut tekstit